lauantai 20. huhtikuuta 2013
Torstai: jännyyden multihuipentuma
Kohtasimme aamulla vihdoin ja viimein kaikkien odottaman British Museumin, jonne menimme kaksikerroksisessa bussissa, jotta näkisimme enemmän kaunista Lontoota.
Museossa oli näyttelyitä eri kulttuureista ja historiasta, kuten Egpyptin, Kreikan, Afrikan ja itse Euroopan. Vietimme museossa monta tuntia, olihan siellä paljon nähtävää!
Sen jälkeen saimme käyttää monta tuntia lähistössä kiertelyyn ja rahan tuhlaamiseen ennen kuin tapasimme taas British Museumilla ja lähdimme katsomaan Leijonakuningas-musikaalia!
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Keskiviikon jubailut
Aamu alkoi herätyksellä kello 7. Aamutoimien ja aamupalan jälkeen oli aika lähteä metrolla kohti nähtävyyksiä. Margareth Thatcherin hautajaisten vuoksi oli paljon erikoisjärjestelyjä ja ihmisiä oli paljon liikkeellä.
Kuvien oton lomassa kävelimme ympäri Lontoon nähtävyyksiä - tutuiksi tulivat mm. Big Ben sekä London Eye. Kävimme myös Westminster Abbeylla sekä Buckingham Palacella.
Jatkoimme matkaa The Natural Galleryyn, jossa nautimme kymmenistä taideteoksista.
Päivänohjelman jälkeen palasimme hostellille.

tiistai 16. huhtikuuta 2013
Tiistai-illan kuulumiset
Toinen päivä Lontoossa kului museoissa käyden,ja Oxfordissa ostoskadulla käyden.
Aamiaisen jälkeen suuntasimmekin matkan kohti Science Museumia ,johon kuljimme bussilla pitkin Lontoota.
Ennen museokäyntiä pyörähdimme kävellen lähiympäristön alueen,koska olimme tunnin ajoissa aikataulusta,jota oltiin suunniteltu.
Museoon päästyä kävimme kuuntelemassa pienen esityksen,kokeilimme erilaisia havaintolaitteita Ilmiöistä ,ja katsoimme esineitä ja havaintoja ,joita katsahdimme seuraavat pari tuntia .
Tulihan sitä lentosimulaattoriakin kokeiltua .
Science Museumin jälkeen museokiertäminen jatkui viereiseen rakennukseen ,jossa oli Natural History Museum .Museossa oli esillä asioita kivistä dinosauruksiin ja ihmisen biologiasta jättiötököihin.
Museo oli valtava ja sokkeloissa sai seilata välillä kauan ,kun piti yrittää löytää haluamaansa kohdetta.
Jälkimmäisessä museossa emme viettäneet yhtä paljon aikaa kuin ensimmäisessä ,sillä kävelyn määrä alkoi jo väsyttää suurinta osaa.
Museoiden jälkeen puolet lähtivät Hostelliin bussilla ja loput lähtivät kävellen samaan kohteeseen.
Vaikka säätiedotuksissa oli ennustettu pilvistä, Hyde Parkkia kiertäessä aurinko paistoi varsin lämpimästi ja ulkona oli mukava olla.
Loppuillan ohjelmaan sisältyi shoppailua ja ruokailua Oxford streetin kauppakaduilla ,ja kaupungilla kiertämistä .
Kylläisinä ja väsyneinä päivästä 2 tunnin ostoskelun jälkeen ,suunnattiin sitten ryhmän kanssa viimeinen metromatka kohti Queenswayta hostellille .
T:Julia&Teo

maanantai 15. huhtikuuta 2013
Maanantain loppufiilikset
Väsymys. Kaupan kautta nukkumaan.
Olemme liikkuneet junalla sekä metrolla. Metroreittiäkin tuli vaihdettua. Sokkeloita oli samanverran kuin suuressa labyrintissä. Sokkelot ja rappuset voitettuamme löytyi hostellimme.
Hostellin toisen kerroksen kuuden hengen huoneissä on kaksi kolmikerroksista sänkyä.

Ready for London
Kellon lähestyessä neljää kaikki 12 Lontoon matkalaista on selviytynyt bussikuljetuksesta (luultavasti) traumatta, lähtöselvityksestä ongelmitta sekä turvatarkastuksesta ruhjeitta. Tällä hetkellä juomme kahvia ilman valvovaa silmää. Porukka kokoontuu seuraavaksi puolen tunnin päästä ja siitä jatkamme Norwegiaaniin. (:
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Muistilista
Passi
|
Opiskelijakortti,
jos omistat sellaisen.
|
Rahaa
paikallisessa valuutassa
|
Visa
Electron tai Pankkikortti
|
Lentolippusi
ja Oystercardin saat bussissa.
|
Vakuutuskortti
(jos olet ottanut erillisen matkustajavakuutuksen)
|
Eurooppalainen
sairaanhoitokortti (ns. EU:n Kelakortti) (http://bit.ly/Z0FOwY)
|
Pistorasian
adapteri
|
Kännykkä
ja kännykkään sopiva laturi
|
Kamera
ja kameraan sopiva laturi
|
Henkilökohtaiset
lääkkeet
|
Henkilökohtaiset
hygieniatarvikkeet
|
Lue
ohjeet matkatavaroiden pakkausta varten (http://bit.ly/101Cn8f).
Esim. Käsimatkatavaroissa suurin sallittu nestekoko on 100 ml.
|
Vaatteet
sään mukaan. Olemme paljon liikkeellä ulkona (http://bit.ly/p0qnnY).
|
Sateenvarjo
(matkalaukkuun)
|
Mahdolliset
omat matkaoppaat ja kartat
|
Kaulakukkaro
tms. (Huom! Lompakkoa ei pidetä takataskussa tai käsilaukussa!)
|
Reppu
|
Purkkaa
lentokoneen nousuja ja laskuja varten.
|
Mahdolliset
omat eväät lentokentälle.
|
Tärkeitä tietoja
Lontoo 15. – 19.04.2013.
Vastuuopettajat: Lauri Hellsten (+358443432105) ja Sanna
Kivineva (+???)
Majoitus: Hyde Park View Hostel (http://www.HydeParkView.co.uk
)
Osoite: 16 Leinster
Terrace, Paddington, United Kingdom, London, W2 3EU
Puhelinnumero:
+44 (0)20 7402 4101
Kulkeminen Suomessa: Omavastuu sisältää kuljetuksen
lentokentälle sekä kuljetuksen
lentokentältä kotiin.
Kulkeminen Lontoossa: Omavastuu sisältää Oystercardin
johon on ladattu 20 £.
Lennot (Norwegian): DY5818 15APR HEL-LGW klo 1705 - 1805
DY5819 19APR LGW-HEL klo 1840 –
2340
Vakuutus: Opiskelijoille on ostettu Goudan ryhmämatkavakuutus
Sairaudet: Informoikaa vastuuopettajia hyvissä ajoin
ennen matkaa, jos teillä on sellaisia
sairauksia joista opettajan olisi hyvä tietää matkan aikana (esim.
diabetes).
Sää: Tutustukaa yhdessä sääennusteeseen ennen
Rahan vaihtaminen: esim. Forex (http://www.forex.fi/) tai oma pankki.
Kustannukset: Omavastuu sisältää museokäynnit ja
musikaalin. Ruokailusta ja
Oystercardin mahdollisesta uudelleenlataamisesta opiskelija vastaa itse.
Hintataso:Tietoa Lontoon hintatasosta löytyy esimerkiksi
osoitteesta
Kurssin blogi: Opiskelijat kirjoittavat kuulumisiaan
matkan aikana päivitettävään blogiin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)